Vertailusta

Olen ympäröinyt itseni älykkäillä, ahkerilla ja osaavilla ihmisillä. Tällä on kääntöpuolensa.

Suomen-työpaikassani Helsingin kuvataidelukiossa on Suomen parhaat opettajat. Yhteistyö oppiaineiden välillä on monipuolista, mikä näkyy arkea rikastuttavina projekteina. Opettajat arvostavat toistensa osaamista ja suhtautuvat työhön ja ammatin kehittämiseen intohimoisesti. Työtovereita on ollut helppo ihailla: yksi osaa innostaa opiskelijat kokeilemaan vaikealta tuntuvia asioita, toinen ei vain seuraa vaan osallistuu aktiivisesti oman tieteenalansa keskusteluihin, kolmas herää viideltä aamulla tekemään töitä, koska silloin on paras työskentelyrauha.

16729466_10155199802586664_4262131060444619199_n
Vaatii taitoa ottaa sellaisia valokuvia, joissa koti näyttää siistiltä. Tunnen ihmisiä, joille se on helppoa.

Äidiksi tulemista 2010-luvun (mielestäni) vaativassa maailmassa on helpottanut se, että minulla on ystävinä niin hyviä äitejä. He eivät ole suorittajia, jotka pyrkisivät täydellisyyteen, vaan onnistuvat ottamaan lapsensa osaksi hauskaa ja lämpöistä arkea. Jo ennen lapsen syntymää tiesin, mitä käytänteitä tuntemiltani vanhemmilta varastan. Yhdellä on tapana tanssia lasten kanssa ainakin yhtenä iltana viikossa, toinen kertaa lasten kanssa iltaisin päivän tapahtumat ja osaa jakaa vanhemmuuden vapaineen kaikkineen puolisonsa kanssa. Kolmas tietää, millaiset kengät lapsella pitää olla ja jaksaa ulkoilla säässä kuin säässä. Neljäs ei ikinä stressaa.

 

En ajatellut, että ulkosuomalaisuus on opettajuuden tai äitiyden kaltainen rooli, joka saa minut tarkkailemaan ympäristön malleja. Olen kuitenkin tutustunut ihmisiin, jotka ovat oppineet kieltä parissa vuodessa niin hyvin, että pystyvät hoitamaan kaikki asiansa ilman englantia. Sitten on niitä, jotka huonollakin kielitaidolla uskaltavat soittaa vaikeilta tuntuvia puheluita. On niitä, jotka onnistuvat tutustumaan paikallisiin ja saamaan heistä ystäviä. On niitä, jotka jaksavat kerta toisensa jälkeen neuvoa uusia tulijoita saksalaisen yhteiskunnan käytännöissä.

En haluaisi muistella törttöilyjä, jotka seurasivat yrityksistä omaksua työkavereitteni hyviä ominaisuuksia. Etenkin herääminen viideltä aamulla ennen työpaivää oli kaikkien kannalta huono ajatus. Viime kuukausina olen alkanut ymmärtää, etteivät kaikki ystävieni käytänteet vanhempina luonnistu: meillä on kyllä kotona iloa ja lämpöä, mutta myös väsymystä ja kiukkua. Vanhemmuuden jakaminen tasaisesti on vaikeaa, jos toinen käy töissä ja toinen on kotona. 11-kiloisen nassikan kantaminen tanssin pyörteissä ehkä sujuisi paremmin, jos se olisi ainoa hetki päivästä, jolloin lasta pitää jaksaa kantaa. Olen kuitenkin ihan riittävän hyvä, vaikka en pystyisikään imemään itseeni tuntemieni ihmisten parhaita puolia.

Maahanmuuttajaroolissani en ole vielä ymmärtänyt mitään. Yritän kyllä taputtaa itseäni selkään siitä, että uskalsin soittaa taas yhden puhelun saksaksi, mutta edelleen kadehdin tuntemiani ulkosuomalaisia, jotka tekevät, kokeilevat ja oppivat.

Mainokset