Rakastan nettiä!

Käytin ensimmäisen kerran Internetiä yli kaksikymmentä vuotta sitten. Tein lukiossa ryhmätyötä skotlantilaisesta kansanmusiikista, ja halusimme porukalla kokeilla, löytäisikö hakukone Altavista hyödyllistä tietoa. Päädyimme pian kirjastoon paperisten lähteiden äärelle, sillä nettihaut johdattivat meitä lähinnä tuntemattomien yksityishenkilöiden kotisivuille, joilla kirjoittajat kertoivat harrastuksistaan. Tuolloin ei taidettu tuntea hakukoneoptimointia.

Internet olikin minulle lähinnä hupia. Etsin sieltä suosikkiyhtyeeni The Doorsin sanoituksia ja perustin hotmail-sähköpostitilin, jota en tarvinnut mihinkään. Kokeilin pari kertaa chattia nimimerkillä Ms_Dostojevskaja ja päädyin mm. kummalliseen keskusteluun Kafkasta. En tainnut edes erityisesti pitää Internetistä. Nyt 2010-luvulla elämä ilman Internetiä olisi mahdollista, mutta se olisi surullisempaa ja vaikeampaa. Rakastan nettiä!

Kun syksyllä 2014 muutimme Saksan länsirajalle, jatkoin tohtoriopintojani Jyväskylän yliopistossa. Netin avulla pystyin lukemaan samoja tieteellisiä artikkeleita kuin Suomessakin, pystyin hankkimaan tarvitsemiani kirjoja sekä paperisina että sähköisinä ja pystyin kokoustamaan tutkijatoverin kanssa välimatkasta huolimatta. Toisinaan osallistuin jopa tutkijaseminaarin keskusteluihin.

Netin ansioista en ole niin pihalla Suomen ja Helsingin asioista kuin kaverini usein luulevat. Voin aloittaa aamuni lukemalla Helsingin sanomat, kuten olen tehnyt jo vuodesta 1999. Netin välityksellä pidän edes jonkinlaista yhteyttä sukulaisiini ja pysyn kärryillä myös ystävieni kuulumisista. Netin ansiosta pian 1-vuotias tyttäreni tuntee mummun ja ukin ja minä saan rankassa elämänvaiheessa arvokasta vertaistukea pahamaineisilta vauvapalstoilta. Netin avulla olen tutustunut uusiin ihmisiin. Ja vaikka liiallisesta googlaamisesta varoitellaan, etsin netistä tietoa, kun mietin, mitä sokeritonta vauvan 1-vuotissyntymäpäiville voisi leipoa tai minkälaiset ensikengät ovat hyvät pienille jaloille.

Saksaan muuttava joutuu opettelemaan uudenlaista elämää, mikäli siis on tottunut hoitamaan asiansa netitse. Ulkomaalainen ei nimittäin voi täällä tehdä muuttoilmoituksia netissä, ja syntyneen lapsen rekisteröintikin edellyttää virastoissa notkumista. Nettiyhteyden järjestäminen uuteen kotiin saattaa kestää viikkoja, ja puhelinliittymien rajattomat datat ovat harvinaisuuksia. Tavallaan on toki ihan hyväkin, etten ulkoillessa ole WhatsAppin tai Messengerin tavoitettavissa, mutta toisinaan olisi kätevää kauppareissulla tarkistaa, mitä jonkin ruokaohjeeseen tarvitaankaan tai minkälainen yleiskaukosäädin korvaa rikkoutuneen.

blogiNetti mahdollistaa, mutta se pakottaa myös kriittisyyteen. Tietoa etsiessään on osattava arvioida, mikä informaatio on tilanteen kannalta relevanttia ja kuka informaation on tuottanut. Erilaisia medioita käyttäessäni pohdin myös, miten ruutujen takaa vaikutetaan elämääni ja mihin toisaalta voin itse vaikuttaa. Arkeni parani huomattavasti, kun puhelimeni lakkasi ilmoittamasta jokaisesta saapuvasta sähköpostiviestistä. Samoin elämänlaatua kohentaa se, että piilotan itseltäni ne Facebook-kaverit, jotka jakavat vihaa tai valeuutisia. Itse yritän muistaa klikata netissä pyöriessäni kaikkea sellaista, jota toivon näkeväni enemmän – myös silloin kun ei ole aikaa lukea. Ihailen tuttavaani, joka on koko vuoden ajan jakanut pelkästään hyviä uutisia.

Blogin lukijoille ei kai tarvitsisi nettiä mahdollisuuksineen markkinoida, mutta tänään suosittelen kuitenkin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi rakennettua Kirjojen Suomi -kokonaisuutta, Rumba-lehden kolumnia klikkausjournalismista sekä Kielitoimiston sanakirjaa, josta tarkistin tätäkin blogikirjoitusta varten, että halutessaan taivuttaa oikein voi käyttää sekä chattia että chattiä.

Mainokset