Kevään merkkejä

Suomessa ensimmäisiä kevään merkkejä olivat yleensä auringon ensisäteissä sulavat lumikasat ja erityisesti lapsena purojen teko pitkin pihamaata. Muistan edelleen kovin elävästi, kuinka kumpparin kärjellä ja lähimetsästä löydetyillä kepeillä vesivanoja sai ohjattua ja lunta sulatettua siirtämällä sitä syntyneeseen lätäkköön.

Saksassa, ainakaan täällä Düsseldorfin liepeillä, ei tarvitse lumikasoista tai puroista välittää, koska lunta tuli maahan vain muutamasti ja silloinkin se suli lähes samantien pois. Hiekkalaatikolla voi tehdä lasten kanssa kakkuja ympäri vuoden koska maa ei jäädy lainkaan ja osa pensaista on ikivihreitä läpi talven.

Tässä mielessä kevät tuntuukin tulevan kuin vaivihkaa. Helmikuussa parinkympin hellivät lämpölukemat pääsivät yllättämään ihan takavasemmalta, mutta maaliskuu palautti takaisin kylmempiin ja harmaampiin säihin. Mietin, että olisi mukava tehdä lasten kanssa jonkinlaista kevätseurantaa, mutta taidan olla auttamattomasti myöhässä. Olemmehan jo nähneet sitruunaperhosen, kärpäsen, kimalaisen, monia eri kukkia ja linnunpoikasia.

Vuodesta toiseen jaksan seurata erityisesti magnoliapuiden kukkasten avautumista. Düsseldorfissa yksi parhaista paikoista ihastella näitä on Südpark, jossa on useita valtavia magnolioita. Olen aivan suin päin ihastunut näihin miehen kämmenen kokoisiin kukkasiin, joita en ollut ennen Saksaan muuttoa koskaan varmaan nähnytkään.

sudpark_magnolia

magnolia_käsi

Kevääseen kuuluvat luonnollisesti myös kirsikankukkaset, joita kannattaa sen sijaan täällä mennä katsomaan Nordparkiin, koska siellä on japanilainen puutarha.

Mikä tuo sinulle kevään?

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s