Kesää kohti

Katse on kohdistettu kesälomaan, sinne on suunta ja siellä ovat ajatukset. Suomen matka on kovassa suunnittelussa, mutta ensin pitäisi vielä selvitä loppukeväästä.

Pääsiäisloma tuli ja meni, lapsilla oli kaksi ja puoli viikkoa vapaata koulusta, sitten pari viikkoa koulua ja taas viikko vapaata (pyhäpäivä ja liikkuvat vapaat), että aika lomatunnelmissa tässä jo ollaan. Kuitenkin pitäisi saada loppumetrit vielä puristettua ennenkuin on oikeasti aika kirmata kesälaitumille.

Ahomansikka kukkii meidän pihalla

Meidän pihaa rajaa yhdellä puolella katu, ja toisella puolella avautuva peltomaisema ja metsänreunus. Kesälaidun on jo hyvässä kasvussa, heinä on niin korkeaa ettei sinne punkkikammoisella ole enää mitään asiaa. Mutta kaunista katseltavaa se on.

Pihakin on kesäkunnossa, tramppa on hyvässä kunnossa talven jäljiltä, teltta löysi taas paikkansa pihamaalta ja uima-allaskin on jo täytetty lasten riemuksi. Mikäpä sen mukavampaa kuin istuskella pihakeinussa, kuunnella lintujen laulua ja illalla sammakoiden kurnutusta (pellolla on lampi), nauttia auringosta ja antaa ajatusten levähtää.

Kesäpiha

Kunhan sinne asti ensin päästään. On työ, koulu ym. velvollisuudet. Kotityöt, harrastukset, hammaslääkärit sun muut. Aamulla on jaksettava nousta aikaisin ylös, ehdittävä ajoissa kouluun ja mentävä töihin, jotta se kesäloma on toteutettavissa. Klisee sanoo, ettei raha tee onnelliseksi, muttei kyllä sen puutekaan. Ja jokainen ulkosuomalainen tietää, että varsinkin koulujen loma-aikoihin koti-Suomeen matkustaminen ei ole pikkurahalla hoidettavissa. Joten jaksaa jaksaa, puurtaa jotta matkan voi maksaa.

”Sitten kun me kesällä mennään Suomeen”, ”Äiti saanko minä istua sinun vieressä lentokoneessa”, ”Voidaanko mennä taas Tykkimäkeen kesällä?”. Lapset eivät edes kyseenalaista sitä, että mennäänkö kesällä Suomeen, tietysti mennään, miksei mentäisi. Se on heille selvää. Se puoleen he suunnittelevat kaikkea mitä kivaa siellä taas tehdään ja keitä kaikkia taas nähdään. Ja sehän lämmittää ulkosuomalaisäidin sydäntä, lapseni ovat Suomeen suuntautuvia.

Kyllä, tänäkin kesänä.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s