Juhlia ja perinteitä

Toiseen maahan muuttaessa saa tutustua myös uusiin juhlapyhiin ja perinteisiin.Kun saavuttiin Düsseldorfiin viime vuoden helmikuun ensimmäisenä päivänä, ei mennyt aikaakaan kun karnevaalijuhlat valtasivat kaupat ja kadut. Saksankielen taidottomana yritin lähinnä netin käännöspalveluiden avulla lukea paikallislehdestä alueen tapahtumia.

Syksyllä lapseni askarteli päiväkodissa hartaudella lyhtyä St. Martinin lyhtyjuhlaa varten. Taas kerran ihan uusi juhla ja perinne meille, ja päiväkodilla ja kylällä järjestetyt kulkueet olivat todella tunnelmallisia pimeissä illoissa.
Jotain jää kuitenkin puuttumaan.
Juuri mennyt Runeberginpäivä meni itseltä ihan ohi – yleensä olen kyllä vähintään yhdet tortut nauttinut kahvin kanssa. Nyt päivästä muistutti vain lapsen Suomi-koulussa askartelema vessapaperirullatorttu ja somessa muiden ulkosuomalaisten yritykset tehdä torttuja itse.
Vaikka kuinka tekisi kaiken, kuten tapoihin kuuluu, on todella vaikea päästä kunnolla sisään siihen tunteeseen, joka muilla juhlijoilla näyttää olevan. Paikalliset ovat tietysti itse osallistuneet lyhtykulueisiin ja karnevaalihulinoihin lapsesta saakka, jolloin heillä on tukenaan vuosien muistot ja mielikuvat. Montakohan vuotta Saksassa pitäisi asua ja elää, että saksalaisista juhlapyhistä tulisi myös omia juhlapyhiä, oikein tunteen kera?
Toisaalta on hienoa, että vuoden varrelle on nyt tipoteltu erilaisia erikoispäiviä vähän kuin tuplasti. Voi hyvin osallistua saksalaisiin juhliin ja ylläpitää suomalaisia perinteitä siinä sivussa. Tai ainakin näin ajattelin ensimmäisen vuoden perusteella. Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että molempien maiden juhlat jäävät jotenkin ontoiksi. Paikallisiin juhliin ei ole sitä vahvaa sidettä ja suomalaisista juhlista puuttuu yhtä lailla se jokin, kun ei olla Suomessa.
Erilaisia perinteitä – niin suomalaisia kuin saksalaisia – tulee arvostettua aiempaa enemmän, kun kokee millaista olisi elää ilman niitä. Kohta viisivuotias poikani tiedusteli minulta juuri tässä karnevaalihulinoiden tiimellyksessä, että milloin mahtaa olla se juhla, jolloin haetaan metsästä oksia ja koristellaan ne? Hän tarkoitti tietenkin palmusunnuntain virpomisperinnettä. Hieman takellellen selvitin, että täällä Saksassa lapset eivät käy virpomassa.
Mutta höpsis, mehän virvotaan, koska se kuuluu meidän perinteisiin! Ajellaan sitten vaikka joidenkin suomalaisten ovelle virvontavitsojen kera. Näen mielelläni vähän enemmän vaivaa, jotta saadaan mahdollisimman paljon irti molempien maiden parhaista puolista.

 

virpomisvitsat
Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Juhlia ja perinteitä

  1. Tämä on hyvin mielenkiintoinen aihe.En tiedä, kuinka kauan pitää Saksassa asua, että integroituu ja omaksuu myös perinteet. Melkein 50vuoden Saksassa asumisen jälkeen voin todeta, että suomalaiset perinteet ovat muuttuneet sinä aikana. Pari esimerkkiä: vain meillä siirtokarjalaisilla Satakunnassa oli perinteenä virpoa, eikä silloin pukeuduttu noidiksi ja kerjätty vierailta ilmisiltä virpkuostia. Olen hyväksynyt tuonkin perinteen muuntumisen, mutta puhun sukulaisten kanssa edelleen karjalanmurretta ja satakuntalaisten kanssa satakunnan murretta. Murteet häviävät ja anglisismit leviävät. Satakuntalaisten perinne oli talosta taloon ryhmisssä kulkevat nuutipukit, kylän nuoriso, jotka keräsivät joulun jämät, kakut ja pikkuleivät. Perinne on jokseenkin kuollut. Runebergin torttuja ei kukaan paistanut. Itsenäisyypäivänä ei tollotettu televisiosta iltapukuja, vaan käytiin koulun itsenäsisyypäiväjuhlissa. Saksassa on 6.joulukuuta Nikolauksen päivä, joten on vaikea juhlia lasten kanssa kotona itsenäisyyspäivää. Kynttilät voi sytyttää. (Saksassa ei ole vastaavaa kansallista juhlintaa: on vain vapaapäivä.) Nikolaus on ”joulupuki”, ja lahjat tuo jouluaattona Kristuslapsi (täällä Lounais-Saksassa). Juhannukseen liittyy Saksassa perinteitä, mutta natsit käyttivät niitä väärin, joten juhannus on poistunut kalenterista eikä perinteitä noudateta. Karnevaaliperinteetkin ovat eri puolilla Saksaa erilaisia kuten niitten nimityskin. Laskiaismäenlaskua voi harjoittaa Alpeilla. Hernerokkaa ei syödä laskiaisena vaan torstaisin ja laskiaisena munkkeja. Kouluissa opetetaan evankelista ja katolista uskontoa ja lapset oppivat kirkollisten juhlapäivien merkityksen. Kummallakin kirkkokunnalla ovat omat perinteensä. Uskonnottomat lapset luulevat pääsiäisen olevan kaupallinen ”pupujuhla”.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s