Joulu on taas….

…joulu on taas, kattilat täynnä puuroo. Nyt sitä saa, nyt sitä saa, vatsansa täyteen puuroo.

No ei nyt ihan, joulu lähestyy kyllä hurjaa vauhtia, mutta kattilat loistavat tyhjyyttään. Valmistelut ovat vielä niin puolitiessään, että heikompia hirvittää.Yleensä olen tosi jämpti ja aloitan lahjahankinnat enemmän kuin ajoissa, yleensä meillä on jo tähän aikaan kuusi pystyssä ja koristeltu, pipareitakin on leivottu tuplasti enemmän ja kotikin on siistimpi.

Muttei tänä vuonna.

Maria Sabelus
joulukalenteri äidille

Joulukalenterit sain esille ajoissa, yksi simppeli suklaakalenteri kaupasta ja toinen itsetehty/-täytetty odottivat joulukuun ensimmäisen päivän aamuna seinillä. Siis tietysti molemmille lapsille omat. Pikkujoulukuusetkin lapset saivat huoneisiinsa pari viikkoa sitten ja koristeita ikkunoille. Ruudin (Rudolphin) saimme pihalle tönöttämään ensimmäiseksi adventiksi. Pipareita leivoimme samoten pari viikkoa sitten.

Silti jotakin puuttuu. Lahjat eivät vielä ole kasassa, kuusi möllöttää paketissaan kellarissa ja koiran viime vuonna rikkipuremat valoverkot on jääneet uusimatta. Ei vaan ole ehtinyt. On ollut töitä, oikeita töitä ja vapaaehtoisia, lasten läksyjä, kokeita ja harrastuksia, kaikenlaisia talkoita ja juhlia ym ym. ettei ole ehtinyt paneutua asiaan. On pitänyt käydä koululla osallistumassa, kielikylpyperheessä auttamassa ja jossei muuta, niin viedä ja hakea lapsia. Mielelläni tuota kaikkea teen, enemmän kuin mielelläni, kotiäidin antaumuksella, mutta kotona sen huomaa miten aikaavievä se kaikki on.

Ollaan me sentään suomikoulussa ehditty tehdä joulukalenterit, joulukortteja, leipoa porukalla pipareita, juhlia Suomen itsenäisyyspäivää ja viettää jo joulujuhlaakin. Sillä saralla siis kaikki hyvin.

pikkujoulu/pöytäkuusi
pikkujoulu/pöytäkuusi

Onneksi jouluun on vielä aikaa. Netistä tilatut lahjat pitäisi saapua loppuviikkoon mennessä, seuraavalla kerralla töihin mennessä käyn lelukaupan kautta hakemassa loput. Kuusikin on ympäristöä säästäen joka vuosi sama, odottaa vaan pystyttäjäänsä. Koristeet ja valoketju löytyvät samasta laatikosta. Pipareita ei varmaan kannata leipoakaan enempää, koska niitä jäi viime vuonnakin liikaa yli. Ja siivoaminen nyt on muutenkin lapsi-ja-eläin-taloudessa jokapäiväistä, eikä jälki ole koskaan pysyvä.

Mitä sitä stressaamaan. Paitsi, apua, ne Suomen kortit ja paketit!

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s