Monenlaista kasvua

syksyinen_luonto_saksa
kuva: Jonna Hämäläinen

Saksassa asuttuihin pian neljään vuoteen on mahtunut monta kasvun ja haasteen paikkaa.  Enkä tarkoita täällä nyt oikeastaan lapsiani vaan ennemminkin itseäni. Koen kasvaneeni ihmisena hyvin paljon näiden vuosien aikana. Osa kasvukehityksestäni toki alkoi jo esikoisen syntymästä, onhan vanhemmuuteen kasvaminen varmasti yksi isoimpia asioita elämässäni. Olen kasvanut näiden äitinä olemieni vuosien aikana esikoisen epävarmasta ja kokemattomasta  äidistä paljon rennommaksi ja varmemmaksi kolmen lapsen äidiksi. Ikääkin on luonnollisesti tullut se kymmenen vuotta lisää. Peilikuvakin sen todistaa, silloin, kun sitä ehtii kunnolla tarkistelemaan.

Saksaan muuttaminen on muuttanut minua myös vanhempana. Olen saanut lisää erilaisia peilejä omalle vanhemmuudelleni ja nähnyt uusia vaihtoehtoja ja tapoja toteuttaa vanhemmuutta. Ulkosuomalaisuus on myös vapauttanut minut suomalaisista velvoitteista, siitä tavasta mikä Suomessa on se ainoa oikea tapa olla vanhempi. Täällä voin rauhassa olla oma itseni. Omituiset tapani menevät sen piikkiin, että olen muualta tullut. Olen poiminut suomalaisiin tapoihimme ja käytäntöihimme parhaita paloja saksalaisista.

Vanhemmuuden ohella Saksaan muuttamisen jälkeen olen kasvanut myös omana itsenäni. Kun tulimme tänne, oli nuorin lapsi vasta 1-vuotias ja oli luonnollista ja helppoa olla kotona lapsia hoitamassa. Arki oli haastavaa ja uudenlaista, ei siinä ehtinyt kyseenalaistaa ja miettiä. Piti ottaa selvää miten täällä asiat hoidetaan. Mistä koulu, harrastukset, päiväkoti, ystävät, lääkäri. Opetella kieltä. Pari vuotta kului. Suurin ammatillinen kriisi minulle taisi tulla siinä vaiheessa, kun nuorin täytti kolme vuotta. Tässä vaiheessa olisi Suomessa ollut tavallista mennä (takaisin kokopäivä)töihin. Minulla ei kuitenkaan ollut työpaikkaa johon palata. Päiväni tuntuivat tyhjemmiltä kuin ennen. Nuorinkin oli aamupäivät päiväkodissa saksaa oppimassa ja paikallisia kavereita löytämässä. Minulla oli ensimmäisen kerran vuosiin aikaa vähän itselleni. Aika miettiä mitä minä haluan elämälläni tehdä. Kuka minä olen.

Sanoisin, että yhdellä tavalla kotirouvuuden hyväksyminen on ollut suurin kriisini Saksassa asumisen aikana. Miten määritellä itsensä muun kuin työn kautta. Kukaanhan täällä Saksassa ei kyseenalaista äidin kotonaoloa, mutta Suomesta olen saanut kuulla vähätteleviä kommentteja. Surullista. Teen tällä hetkellä vain vähän töitä ja opiskelen, mutta suomalaisen määritelmän mukaan minun pitäisi paahtaa niskalimassa aamusta iltaan, jotta olisin kunnon ihminen. Pelotellaan, että kyllä minä tulen vielä tätä katumaan. Minä puolestani kysyn, miten ihmeessä voisin myöhemmin katua näitä opettavaisia ja elämänmakuisia vuosia, jotka olen saanut perheeni kanssa viettää. Päin vastoin! Minun ei tarvitse katua kuolinvuoteella sitä, että olisinpa tehnyt vähemmän töitä, kun lapset olivat pieniä.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Monenlaista kasvua

  1. En minäkään kadu niitä vuosia, jolloin sain olla kotiäiti. Mutta sillä on ikävät seuraukset, nyt kun lähestyn eläkeikää: eläke jäi minimiin.Se on se mitalin toinen puoli, mutta ei nuorena tullut tuollaisia ollenkaan ajatelleeksi.

    Tykkää

  2. Ihan hyvä huomio, vaikka omalta osaltani olen kyllä asiasta hyvinkin tietoinen. Totta kai tuleva eläke mietityttää, vaikka siihen onkin kohdallani vielä vuosikymmeniä aikaa. Juuri laskin, että ehdin olla vielä työelämässä mukana jopa 30 vuotta! Eli kyllä sitä eläkettäkin kerkiää kerryttää, vaikka välillä panostaisi lapsiin ja perheeseen. Ja onneksi on myös muita keinoja säästää tulevaisuutta vartein kuin työeläke.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s