100-vuotias suomalainen

jalkkis
WM-Qualifikation Deutschland – Finnland 14.10.2009

Kukaan ei varmaan ole voinut välttyä siltä tiedolta, että Suomi täyttää 100 vuotta parin kuukauden kuluttua. Koko Suomineito on täynnä ja sekaisin Suomi 100 -tapahtumista, -tuotteista ja -puheista. Varmasti myös saksansuomalainen maailma!

Suomalainen kansallisvaltio on tänä vuonna siis 100-vuotias. Oman valtion ja itsenäisyyden olemassaolo on meille nykyeläjille itsestäänselvää, vaikka maailmanhistorian vuosina tuo aika on kovin lyhyt. Löysin Maikkarin sivuilta helmikuussa julkaistun jutun, jossa kerrottiin Suomessa asuvan tänä vuonna lähes 800 yli 100-vuotiasta kansalaista. He ovat syntyneet samoihin aikoihin meidän maamme kanssa.

Itselleni suomalaisuus kulttuurisena perintönä ja Suomen kansalaisuus on yhtä aikaa jotakin täysin ilman annettua ja toisaalta irrallista. Yhtä aikaa se tuntuu niin selviöltä, että en osaa ymmärtää sen olleen olemassa kuin vasta 100 vuotta (vaikka tietysti itse suomalaisuuden kulttuuria alettiin rakentaa vahvasti jo 1800-luvun puolella). Sehän on vain reilusti yhden ihmiselämän pituus. Silti minun on vaikea konkretisoida sitä, mitä suomalaisuus minussa on tai mitä sen haluaisin olevan.

Asuessani Saksassa muistan alkaneeni ensimmäisiä kertoja miettiä sitä, mitä kansalaisuus minulle merkitsee. Koska väistämättä suhteessa saksalaisiin ja Saksan kulttuuriin tunsin erilaisuutta ja vierautta, pääsin myös pohtimaan sitä, mitkä suomalaisuuden erityispiirteet kulttuurisesti, käyttäytymismalleina ja perintönä ovat.

Ulkosuomalaisissa yhteisöissä kansallisromanttiset piirteet korostuvat. Juhannusjuhlissa nostalgisoidaan haitarinsoiton ja järvimaisemien muistoissa, myyjäisiin ilmestytään kansallispuvut yllä ja tapahtumien Suomi-musiikkivalinnoissa korostuvat klassikot. Muuttaessani Saksaan tuo kaikki nostalgisointi oli yhtä aikaa vierasta ja hullunkuriselta tuntuvaa; sittemmin siitä tuli osa oman yhteisön ominaispiirteiden korostamista ja hassuttelua.

Tällä hetkellä ajattelen, että suomalaisuus merkitsee minulle niitä asioita, joista voimme kansakuntana olla ylpeitä: tasa-arvoisuudesta yhteiskunnassa (ei pelkästään sukupuolten vaan yleisesti kaikkien ihmisten kesken), hyvästä kaikkien ulottuvilla olevasta koulutusjärjestelmästä ja sivistyksestä sekä luottamuksesta valtaapitäviin, demokratiaan sellaisena kuin se nyky-yhteiskunnassa on mahdollista. Lisäksi vielä bonushuomiona suomalaisen luonnon vehreys, sen läsnäolo ja pysyvyys myös kaupungeissa. Kaikkia näitä asioita voi kritisoida myös Suomessa ja aina on parannettavaa, mutta erityisesti Saksan vuosien jälkeen Suomi on näiltä osin näyttäytynyt minulle hyvänä paikkana taivaltaa eteenpäin.

Miten ja miltä muilta osin Suomi on suomalainen tai kansalaisuus suomalaista, jokainen voi varmasti itse sen määrittää ja pukea niin hyvin sanoiksi kuin osaa. Vääriä vastauksia ei ole. Me elämme globaalissa, vähintään eurooppalaisessa yhteisössä, jossa kansallisten erityispiirteiden korostamisen rinnalla ja sisällä vaikuttavat omien pienyhteisöjen kulttuuriset piirteet ja omat valinnat siitä, mitä todella haluaa olla ja edustaa. Suomi saa olla ylpeä 100-vuotias kansallisvaltio, mutta rajat ja kansallispoliittiset rajanvedot, jotka kuuluivat 1900-luvun alun maailmaan eivät ole realistisia enää tänään, eivät myöskään kategorisoinnit ”meidän” ja ”toisten” välille.

Mitä sinulle merkitsee, 100-vuotisen Suomen juhlinnan lomassa, suomalaisuus ja miten oma ja erityinen suomalaisuutesi tulee esille saksansuomalaisessa arjessa?

 

Mainokset