Münchenin kirjoituskimara 2

Vieraskynä: Münchenin kirjoituspiiriläisten jouluisia kirjoituksia

Kirje joulupukille

Tervehdys Joulupukki siellä Korvatunturilla!

Nyt on se aika vuodesta kun kaivetaan jälleen lukulasit povitaskusta ja syvennytään kansalaisten joulutoiveisiin. Sitä kirjekasaa minäkin nyt itsekkäästi kasvatan. Toiveita, tarpeita ja pyyntöjä kannetaan Korvatunturille varmasti säkkikaupalla, niin että pelkkä ajatuskin jo hirvittää.

Minun toiveeni on, että siellä Korvatunturilla puututtaisiin tähän epäkohtaan, että ihan jokainen ja vielä joka vuosi kirjeellä joulupukkia lähestyy. Eikö tähän saisi selviä sääntöjä, kuka saa kirjeen Joulupukille lähettää ja milloin? Kirjeen sisältö olisi toki vapaa. Näin Joulupukki voisi rajoittaa toiveiden hajontaa ja keskittyä aina yhden ryhmän toiveisiin ja niiden toteuttamiseen. Jokainen saisi kyllä vuoronsa.

Yhtenä vuonna toiveita lähettäisivät vain esimerkiksi tanssia harrastavat, seuraavana jonkun puolueen kannattajat ja sitten vaikka kaikki ajokorttinsa syystä tai toisesta menettäneet. Tässäkin on porsaanreikiä, sillä se korttinsa menettänyt kansantanssia harrastava keskustapuoleen jäsen olisi kolme vuotta peräkkäin vuorossa. Mutta ainahan näitä.

Muuten minä en tarvitse tänä vuonna mitään, minulla on kaikkea paljon ja vielä vähän enemmän.

Leena

Tontturunoja

Tonttu

Mistä pienet tontut on tehty?

Punaisista töppösistä,
Piippolakista, sarkanutusta,
Poronnahkasaapikkaista,

Joulumuorin taikapuurosta,
Jäntevistä jäkälistä

Iloisista ilmeistä
Leikeistä ja lauluista

Taidokkaista tempuista
Konstikkaista kepposista
Tuhansista tepposista

Ketteristä kintuista
Virkeästä vipinästä
Uutterasta uurastuksesta

Suloisesta suklaasta
Makeista manteleista
Pirteistä piparkakuista

Anda Maurila

Tonttujen jouluaatto

Aattoaamu sarastaa
– on aika lasten luo matkustaa.
Porot reen eteen valjastettuna
– pulkat täynnä lahjoja jonona reen takana.
Joulupukki  jo rekeen kiiruhtaa
– pukin muori portailta vilkuttaa.

TONTUT! TONTUT! :
aputonttu, esimiestonttu, hymytonttu,
jumpparitonttu, kirjuritonttu, leipuritonttu,
mylläritonttu ja nikkaritonttu!
Puurotonttu, pottumuusitonttu, saunatonttu,
touhutonttu, unelias tonttu, vitsailijatonttu,
pikkuruisin tonttu ja ja…

TONTUT KAIKKI joutukaa!
Joulupukki reessä odottaa!
Tontut hopusti pulkkaan istahtaa
jotkut jopa sukset jalkaan laittaa saa…
Kaikki haluaa matkalle mukaan,
pois ei tahdo jäädä kukaan.
Joka tonttu nähdä tahtoo
lasten ILON, kun saapuu ehtoo!
Joka kotiin riemua lapsille
kera lahjojen tuodaan.
Myös varttuneelle väelle,
ihan jokaiselle jouluiloa suodaan.
Joululaulut kodeissa raikaa,
on kuin olis ilmassa jouluntaikaa.


Ilta jo yöksi vaihtuu,
kun joulupukin matka kotiin päin taittuu.
Tontut pitkällään pulkissaan,
joku puhuu unissaan:
”olipa taas iltojen ilta, joulujen joulu!“
”Kyllä kannatti kaikki touhu!“
”Mikään sitä korvata ei voi,
kun nähdä saa lasten ILON
ja joululaulut soi!“
”Talvisydännä hiukan levätään
ja voimia kerätään,
jotta jaksetaan koko touhu
ensi vuonna uudestaan!“

Marleena

Joulu on…

Joulu on kynttilän lumoava liekki
Joulu on villasukkien lempeä lämpö
Joulu on joulutähden ylväs puna
Joulu on tuoksua kanelin, inkiväärin, mantelin, rusinan
Joulu on makean mausteinen puraisu piparkakkua
Joulu on täyteläisen punaviinin hyväily
Joulu on tänäkin vuonna kaikkea tätä

                                   …ja paljon enemmän.

Leena

Joulukuusi

Pihkan ja neulasten tuoksu, kun kuusi pystytettiin lapsuuden kodin olohuoneen nurkkaan, on vieläkin yli 50 vuotta myöhemmin nenässäni.

Joulu ilman joulukuusta tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta, kunnes olin ensimmäistä kertaa poissa kotoa joulun aikaan, 19-vuotiaana ulkomailla harjoittelemassa. Sain kokea täysin erilaisen joulun. Ei kuusta, ei kinkkua, ei piparkakkuja eikä rakkaita ympärillä. Otti tosi koville, se oli kasvun paikka!

Lapsuuden joulukuusi oli aina suuri ja komea, tähti hipoi kattoa.

Elämä vei Japaniin. Siellä asunnot olivat pieniä ja ahtaita, ainakin tavallisen kuolevaisen palkalla maksettavat. Niin myös olivat joulukuusetkin pieniä ja sieviä. Eläviä kynttilöitä ei voinut ajatellakaan, kun lattia oli nk. Tatami eli riisimatto. Joulukuusen löytäminenkin oli työn takana eikä niissä sitten ollut kovasti valinnan varaa. Mieheni oli somistaja, joten hyvin hatarakin kuusi saatiin näyttämään täyteläiseltä. Japanista saavuttiin takaisin joulukuusien luvattuun maahan eli Saksaan. Ihanaa! Seitsemän vuotta oli joka joulu suuri tuoksuva aito kuusi juhlistamassa joulua. Lasten synnyttyä otimme sähkökynttilät käyttöön. Eräänä jouluna jouduimme tekemään varmuustoimenpiteitä, että kuusi ei päässyt kaatumaan, kun noin yksivuotias poika yritti pitää alaoksista kiinni kalastellessaan koristeita. Ei mitään suurempia vahinkoja onneksi tapahtunut.

Matka jatkui subtrooppiseen Hong Kongiin. Kiinalainen kuusemme muistutti hieman käärmekuusta ja siinä herra somistaja sai näyttää kaikki taitonsa, että puusta tuli oikean kuusen näköinen. Piparkakkujen paistaminen kuumuudessa ei ole kamalan hauskaa, mutta ne nyt vain kuuluvat jouluun. Tämä kiinalainen käärmekuusi eli ruukussa ja siirtyi joulun jälkeen parvekkeelle kasvamaan seuraavaan jouluun. Viimeisenä Hong Kongin jouluna lapset ruikuttivat niin kauan, että oli pakko hankkia oikea aito kuusi. Se tuli syväjäädytettynä Walesista laivalla. Noin viikkoa ennen joulua sain viestin, että kuusi on haettavissa satamasta. Pieni kuusenruppana suli parvekkeella kanto vesiämpärissä, mutta kuumuus ei oikein sopinut sille. Pikkukuusemme oli niin arka, että pieninkin kosketus aiheutti neulaskadon. Varovasti koristelimme sen ja pari päivää myöhemmin kuusi oli kutakuinkin kalju.

Vihdoin Münchenissä! Traditioksi tuli hakea kuusi lähimetsästä, jossa metsänhoitajat möivät kauniita kuusia edullisesti. Kuusia, jotka heidän piti joka tapauksessa kaataa metsää harventaessa. Glühwein ja Lebkuchenit maistuivat maukkailta pihkan ja vastakaadettujen kuusien tuoksun keskellä.

Nyt, vuonna 2020 saan taas vuosikymmenien jälkeen viettää joulun suomalaisen kuusen juurella. Pitäkää peukkuja, ettei korona estä matkustamista!

Joulurauhaa toivoo Eva

Joulukuusi

Jo kesällä pojat olivat katsoneet metsästä sopivan puun joulukuuseksi. Jouluaattoaamuna he valjastivat hevosen reen eteen ja lähtivät paksussa lumihangessa kohti joulukuun hämärässä uinuvaa metsää. Tottunein ottein he katkaisivat valitsemansa ryhdikkään kuusen ja varmistivat pituuden, sillä tärkeää oli, että joulukuusi ulottuisi lähes tuvan kattoon asti. Jonkin ajan kuluttua pihaan saapui lumesta ja pakkasesta kankea kolmikko; kaksi poikaa ja hevonen upean lastinsa kanssa. Nyt ei annettaisi siskon valittaa, vaikka kuusi olisi kuinka vino; viime jouluna sisko oli lähettänyt veljet kaksi kertaa uudestaan kuusen hakuun: ensimmäinen oli ollut liian harva, toinen liian lyhyt. Kolmas oli kelvannut. Kengistä lumia pois kopistellen pojat raahasivat osittain vielä jäätyneen kuusen sisälle, asettivat sen jalustaan ja varmistivat tukevan asennon. Hiljalleen sulavat oksat levittivät ympärilleen tuoreiden havunneulasten virkistävää tuoksua ja itse kuusi suoristeli tyytyväisenä jäseniään päästessään ihailevien katseiden keskipisteeksi.

Meidän joulukuusemme ensimmäinen ja ehkä tärkein koriste oli suuri kullanhohtoisena kimalteleva tähti joka kiinnitettiin kuusen latvaan muistuttamaan Beetlehemin tähdestä. Sen jälkeen oksille aseteltiin kynttilänjalat aitoja kynttilöitä varten ja perinteiset, suuressa pahvilaatikossa vintillä vuodesta toiseen säilytetyt olkitähdet, hopeiset köynnökset ja lametan suikaleet. Värikkäisiin papereihin käärityt koristekaramellit, punakylkiset omenat ja ruskeat piparkakut keikkuivat oksilla aikansa, kunnes ne jotenkin vain hävisivät yksi toisensa jälkeen…

Ihaninta oli seurata elävien kuusenkynttilöiden hennosti väreileviä liekkejä pehmeän valon verhotessa tuvan satumaiseen tunnelmaan, jota täydensi kuusen, hyasinttien ja joululeivonnaisten huumaava tuoksusikermä.

Sitten se tapahtui: loppiaisen lähestyessä ja neulasten jo hiljalleen varistessa oli yksi kynttilä huomaamatta palanut loppuun ja liekki oli ahnaasti nielaissut palan oksaa sytyttäen kuusen tuleen. Vaikka tuli ehdittiinkin tukahduttaa ajoissa ennen suurempia tuhoja, väkevä palaneen käry kyti tuvan hirsiseinissä vielä monta päivää. Siihen loppui elävien kynttilöiden lepatus kuusen oksilla meidän tuvassamme – seuraavaksi jouluksi hankittiin sähkökynttilät.

Anda Maurila

kuvat: Mari Rapala

 

Nukke jouluksi uuteen kotiin

Leenukka palasi koulusta posket punaisina. Hän oli tullut juoksujalkaa koko kotimatkan.

Opettajan kertomat Unkarin tapahtumat askarruttivat tytön mieltä. Budapestissa oli ollut levottomuuksia. Vieraan maan sotilaita oli tunkeutunut kaupunkiin ja ajanut perheitä kodeistaan. Lähdön oli tapahduttava kiireesti. Perheet eivät ehtineet ottaa juuri mitään mukaan, eivätkä lapset ainuttakaan lelua.

Opettaja oli sanonut, että Suomen kouluissa järjestettiin keräys Unkarin pakolaislapsille. Oppilaita pyydettiin miettimään, voisiko joku luopua jostain lelustaan.

Leenukka katseli lelujaan. Niitä oli paljon: viisi nukkeakin. Minkä hän niistä voisi antaa? Pikkuinen vauvanukke Matti liian pieni, Anna-Kaarina tyttönukke liian uusi, Molla-Maija Ulla liian vanha ja kulunut, iso vauvanukke liian painava!

Seuraavana rivissä oli Seija. Se oli soma tyttönukke, jolla vaaleansininen-punakukallinen mekko, samasta kankaasta hattu ja pikkuhousut. Seija osasi sulkea silmänsä!

Ilta-aterialla Leenukka kertoi vanhemmilleen, mitä hän oli opettajalta Unkarin tilanteesta kuullut. Hän kertoi myös valinneensa Seija-nuken annettavaksi keräykseen. Äiti ja isä ymmärsivät, ettei tyttären ole helppo luopua nukestaan. Toisaalta heistä se olisi kaunis teko, koska nukke voisi tuoda jollekin unkarilaiselle tytölle paljon iloa!

Illalla Leenukka otti Seija-nuken viereensä käydessään nukkumaan. Nukke kuunteli tarkasti, kun nukkeäiti kertoi edessä olevasta matkasta. Leenukka hyräili tuttuja lauluja. Nuken oli turvallista nukahtaa. Seuraavana aamuna Leenukka puki nuken ja laittoi sen samettiseen makuupussiin. Reppu selässä ja nukke kainalossa hän lähti koulutielle. Luokassa oli jo hulinaa, kun hän saapui sinne. Opettajan korokkeelle oli ilmestynyt paljon leluja; autoja, nukkeja, palapelejä ja palloja. Leenukka halasi Seija-nukkea lujasti ennen kuin laittoi sen muiden nukkejen viereen.

Koulupäivän päätteeksi opettaja apulaisineen pakkasi lelut isoon pahvilaatikkoon ja sulki sen napakasti. Nyt laatikko oli valmis pitkälle matkalle.

Linnalan kansakoulun toisen luokan lelulaatikossa oli hiljaista. Nuket katselivat silmät suurina, miten autot ja pallot kierivät sinne tänne heidän ympärillään. Joku nukke kyseli huolissaan: ”Mihinköhän meitä viedään?“ Toinen vastasi: “Minun nukke-äitini kertoi, että matkustamme Unkariin.“ ”Ja se on hirveän kaukana,“ lisäsi kolmas. Matka oli pitkä ja kesti useita viikkoja.

Matkan aikana nuket voivottelivat. Yksi valitti vilua ja toinen ikävää. Seija-nukke hyräili mielessään laulua, jonka oli usein nukke-äitinsä laulamana kuullut. Laulu kertoi tähdestä: ”Täällä Pohjantähden alla.“ Laulua hyräillessä ikäväkin kaikkosi. Nuket olivat väsyneitä ja nukkuivat paljon. Nukkuessaan he näkivät unta: jotkut olivat vielä kotona Imatralla, jotkut aivan uudessa, vieraassa maassa.

Suomesta lähetetyt lelulaatikot olivat matkanneet jo viikkoja kuorma-auto-, laiva- ja juna-kyydeillä. Nyt ne viimein saapuivat Itävallan rajalla sijaitsevaan unkarilaiseen Szombathelyn kaupunkiin.

Paketit toimitettiin kansakouluun. Jokainen luokka sai oman paketin. Toisen luokan opettaja Marika Mollnar avasi laatikon luokassa. Samalla hän katseli tavaroita ja mietti, minkä lelun kullekin oppilaalle antaisi. Hän huomasi nuken samettisessa makuupussissa. Kun hän nosti nuken ylös, se avasi silmänsä. Opettaja tiesi heti, kelle lapselle nukke olisi sopiva; pienelle Katinka-tytölle, joka oli saapunut viimeisten pakolaisten mukana. Katinka näytti aina niin surulliselta, mutta nähdessään nuken, hänen silmänsä alkoivat loistaa.

Opettaja Mollnar oli helpottunut siitä, että Suomen paketti oli tullut sopivasti ennen joulua. Monelle pakolaislapselle suomalainen lelu olisi paras joululahja niin kuin nukke Katinkalle.

Seija-nukke katseli ympärilleen. Luokkahuoneessa oli paljon lapsia, jotka puhuivat vierasta kieltä. Kieli kuulosti kyllä tutulta. Ensin Seija-nukke luuli kuulevansa suomea, mutta ei – ei se suomea ollut. Tyttö, joka piteli Seijaa sylissään, halasi sitä lujasti ja oli onnellinen. Nyt Katinka ja kaikki lapset alkoivat laulaa. Laulujen ja musiikin kieltä nukke ymmärsi heti ja alkoi tuntea olonsa kotoisemmaksi.

Marleena

kuva: pexels.com / Dominika Roseclay